Erityistilintarkastus

Toimeksiannon mukainen lausunto tai raportti
Erityistilintarkastuksia voidaan tehdä useisiin eri tarkoituksiin. Näitä ovat esim. kun yhtiö menee konkurssiin ja halutaan selvittää, onko esim. yhtiön vastuuhenkilöiltä haettavissa takaisinsaantilain perusteella korvauksia. Tällöin voidaan suorittaa konkurssipesän erikoistarkastus. Suoritetusta tarkastuksessa tilintarkastaja antaa tarkastuskertomuksen ja tarvittaessa toimii todistajana tuomioistuimessa.
Lisäksi osakeyhtiössä voidaan vaatia osakeyhtiölain mukaisen erityisen tarkastuksen teettämistä, mikäli yhtiökokouksessa ehdotusta kannattaa vähintään yksi kymmenesosa kaikista osakkeista tai yksi kolmasosa kokouksessa edustetuista osakkeista. Tällöin ehdotusta kannattaneet osakkaat voivat hakea erityisen tarkastuksen teettämistä Aluehallintoviranomaiselta.
Tehdystä erityisestä tarkastuksesta tilintarkastaja antaa lausunnon yhtiökokoukselle. Myös muunlaisia tarkastuksia voidaan teettää vapaaehtoisesti, tällöin vain määritellään toimeksianto eli mitä tarkastetaan ja mistä annetaan lausunto tai raportti. Tällöin toimeksiantaja voi olla esim. yhtiön johto tai hallitus. Tilintarkastaja suorittaa toimeksiannon ohjeiden mukaan ja antaa lausunnon juuri niistä asioista mistä on sovittu.
Finaintelin palvelut maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin

Katso referenssivideomme ja -tarinamme
Erityistilintarkastus vuonna 2026: Miten moderni datalähtöinen analytiikka paljastaa piilotetut väärinkäytökset?
Tilitoimiston vaihtaminen: Miten uudet taloushallintopalvelut otetaan sujuvasti käyttöön?
Osa-aikainen talousjohtaja: Milloin kasvavan yrityksen kannattaa hyödyntää ulkoistettua talousjohtajaa?
Pitääkö toiminimen tehdä tilinpäätös?
Kokonaisvaltainen taloushallintopalvelu: Mitä kumppanuuteen käytännössä kuuluu?
Yrityksen taloudenhallinta mielletään usein lakisääteiseksi pakoksi – rutiineiksi, jotka hoidetaan viranomaisia varten. Yrityksen kasvaessa pelkkä…
Ulkoistettu talousjohtaja vs. kirjanpitäjä: Mitä eroa on raportoinnilla ja strategisella ohjauksella?
Kasvuhakuisissa yrityksissä taloushallinnon roolit ja vastuut hämärtyvät herkästi. Monesti oletetaan, että huolellinen kirjanpito kattaa kaikki…
